Kuinka usein sitä huomaakaan jättävänsä nuo pienet ja merkityksettömiltä tuntuvat mahdollisuudet käyttämättä. Ystävällinen sana, halaus, kannustus, kiitos, rohkaisu. 
Kun itse saan niitä, muistan ne kauan – ehkäpä loppuelämäni ajan. Niin muutkin muistavat. Mikä voisi olla tuolla hetkellä vieläkin tärkeämpää, kiireellisempää?
Ei mikään! Ei yhtään mikään!
Lupaan tehdä tänään parhaani voidakseni illalla todeta etten hukannut ainuttakaan mahdollisuutta.
Yrittäisitkö sinäkin?
Hannu Mustonen 